Platom 2.0
Julkaistu 07.11.2019
Olemme viimeisen vuoden aikana ottaneet useita kehitysaskeleita yrityksenä. Kaksikymmenvuotisen historiamme aikana Platomista on kasvanut moderni asiantuntijaorganisaatio, joka on joustavuutensa, riippumattomuutensa ja kokemuksensa ansiosta noussut Suomen johtavaksi yksityiseksi ydinvoima-alan asiantuntijatoimistoksi.
Vuoden 2019 aikana olemme päivittäneet brändiulkoasuamme vastaamaan paremmin sitä, mitä olemme tänä päivänä. Rakensimme uuden brändiulkoasumme meille keskeisten elementtien; mielenrauhan, muutosvoiman ja osaamisen intohimon ympärille.
Olemme rohkea toimija, joka pyrkii löytämään parempia, kaikkia osapuolia tehokkaammin palvelevia tapoja toimia vaativassa toimintaympäristössä. Turvallisuus on tärkein meitä ohjaava tekijä; huolehdimme mahdollisuudesta tuottaa kestävää ja vähäpäästöistä energiaa. Haluamme valjastaa kaiken osaamisemme kestävien ratkaisujen löytämiseen maailman vaatimusmääritellyimmässä ympäristössä.
Näymme jatkossa raikkaana, rohkeasti omanlaisena toimijana myös visuaalisesti. Vanhoista hyvistä tavoista palvella asiakasta emme ole luopumassa – päinvastoin kehitämme asiakaskokemustamme muun kehityksemme myötä entistä paremmaksi.