Platom tukemaan Helenin ydinenergiaohjelmaa
Julkaistu 08.05.2025
Platom Oy on solminut sopimuksen Helen Oy:n kanssa ydinenergiaohjelman teknisen tuen toteuttamisesta. Tämä on merkittävä osoitus arvostuksesta Platomin ydinvoima-alan asiantuntemusta ja pitkää kokemusta kohtaan.
Helenin julkisen kilpailutuksen kautta toteutettu valinta toi teknisen tuen kumppaneiksi neljä toimijaa (Platom, Rejlers, Elomatic ja Fortum). Sopimukset tukevat Helenin tavoitetta rakentaa pienydinvoimalaitos osaksi yhtiön energiajärjestelmää 2030-luvulla.
”Olemme kiitollisia siitä, että pääsimme osaksi tätä merkittävää hanketta. Tämä on vahva osoitus asiantuntijoidemme osaamisen arvostamisesta ja pitkäjänteisestä työstämme ydinenergia-alalla”, kertoo Platomin toimitusjohtaja Kirsi Hassinen.

Helenin ydinenergiaohjelman johtaja Janne Liuko (keskellä) ja Platomin hallituksen puheenjohtaja Miika Puukko (oik.) sekä tiimipäällikkö Janne Valkonen (vas.) SMR Business Day:ssä toukokuun alussa.
Platom tuo Helenin ohjelmaan syvällistä asiantuntemusta ja kokemusta ydintekniikasta, projektinhallinnasta sekä turvallisuus- ja luvitusprosesseista.
”Näemme pienydinvoiman osana Suomen yhä puhtaampaa energiatulevaisuutta. Yhteistyö Helenin kanssa antaa meille mahdollisuuden olla mukana rakentamassa tulevaisuuden ratkaisuja”, Hassinen jatkaa.
Platom on kotimainen ja riippumaton ydinenergia-alan asiantuntijayritys, joka on toiminut alalla yli 25 vuotta. Yrityksen asiakkaita ovat muun muassa luvanhaltijat, laitostoimittajat ja muut alalla toimijat Suomessa ja ulkomailla.
Helenin uutinen: Helen solminut puitesopimukset ydinenergiaohjelman teknisen tuen kumppaneiden kanssa | Helen