Turvallisuudella on hintansa

Julkaistu 28.11.2019

Auton perustehtävä on kuljettaa paikasta toiseen. Sehän periaatteessa onnistuu vuosikymmentenkin takaisella ajoneuvolla, joka vain toimii. Kaksipiirijarrut olivat perusvaruste jo aikoja siten ja turvavyö tuli pakolliseksi vuosikymmeniä sitten. Eikö sillä tultaisi toimeen? Autoihin on kehitetty turvallisuustoimintoja niin auton sisällä kulkevien kuin ulkopuolistenkin turvaksi. Enimmäkseen niille on käyttöä silloin, kun perustoimintaan – kuljettajan ohjaamana kulkeminen – tulee jokin poikkeama. Parhaimmillaan ihmishenkiä säästetään sillä hinnalla, että auto vaurioituu. Aineellisia vahinkoja syntyy, mutta korvaamattomia ihmishenkiä säästyy.