Meillä Platomilla on perinteisesti tehty paljon käytännön suunnittelua ja laitetoimituksia, mutta viime vuosina on siirrytty enenevissä määrin tehtäviin, jotka liittyvät viranomaisluvitukseen. Koordinoin itse Hanhikivi 1 -hankkeen rakennuslupahakemuksen valmistelua tukevaa PLP (PSAR Localization Project) tiimiä, ja haluaisinkin jakaa hieman ajatuksiani aiheesta viranomaisluvitus. Viranomaisluvituksella tarkoitan Säteilyturvakeskuksen (STUK) vaatimusten täyttymisen osoittamista erilaisissa hankkeissa, niin luvanhaltijan kuin toimittajankin kannalta.

Otsikossa teen (ehkä hieman ontuvan) viittauksen Milan Kunderan teokseen (kirja ja elokuva) Olemisen Sietämätön Keveys, joka käsittelee ihmiselämän merkitystä. Miten se on toisaalta turhanpäiväistä ja taas toisaalta merkityksellistä ja raskastakin. Mielestäni analogia tähän on siinä, että juuri kukaan ei muistele viranomaisluvitukseen liittyviä taisteluita jälkeenpäin, mutta edessäpäin ne voivat kauhistuttaa. Töitä ei oikein saada edes käyntiin, jos tarvittavaa viranomaishyväksyntää ei ole. Myös maallikko voi hyvin keveästi kommentoida alamme eri aiheita. Viime aikoina lehtikirjoituksissa esillä olleesta Olkiluoto 3:n värähtelyongelmasta on kysytty: ”Eikö siellä osata suunnitella niin tukevia putkistoja, etteivät ne värähtele?” tai: ”Eikö ole keksitty värinänvaimenninta”? Eihän maallikko voi ymmärtää, miten kompleksi kysymys tämä on; esim. miten sumppitankkien suodattimet liittyvät aiheeseen. Me alalla toimivat joudumme kantamaan raskaan taakan siitä, että kaikki turvallisuuteen liittyvät asiayhteydet saavat arvoisensa käsittelyn.

Viranomaisluvitukseen liittyy keskeisesti termi ydinvoimalisä. Ydinvoimalisän pitäisi perustua siihen, mitä alamme STUK:n määräysten noudattaminen teetättää lisää kustannuksia, verrattuna toimittajan totuttuun toimitukseen. Jos toimittajalla on kokemusta ydinvoimatoimituksista, ydinvoimalisä voidaan arvioida realistisesti. Jos aiheesta tiedetään jotain, lisä voidaan karkeasti yliarvioida. Vielä pahempi on se, ettei toimittaja ymmärrä huomioida asiaa hinnassaan.

Mistä tämä ydinvoimalisä sitten muodostuu? Kysymys ei ole yksinkertainen, koska siihen liittyy useita ulottuvuuksia: yhtäältä kustannuksia muodostuu ihan konkreettisista eroista, kuten vaatimuksista kahdentaa järjestelmä tai komponentti, diversiteettivaatimuksista (pitää käyttää erilaisia ratkaisuja kahdennettaessa). Nämä eivät yleensä ole ongelma, vaan ne ovat liittyvät vaikeammin määritettäviin asioihin, kuten yleiseen rumbaan, joka liittyy viranomaisluvitukseen. Se näyttäytyy ulospäin eri projektien etenemisessä, mutta on vaikea sanoa, mistä esim. viiveet ja kustannusylitykset ovat johtuneet.

Joskus tilanteet ovat selviä. Jos on esimerkiksi sovittu laitetoimituksesta mutta rakennus, johon laite on tarkoitus asentaa ei ole valmistunut, ei laitettakaan voi toimittaa. Usein asiat ovat kuitenkin monimutkaisempia ja niistä päädytään riitelemään. Jos tästä tulee ”modus operandi”, eli kaikki pienemmätkin asiat johtavat riitaan, uskon, että se vaikuttaa ilmapiiriin ja sitä kautta tuottavuuteen yleensä. Kyse on kuitenkin ihmisten välisestä toiminnasta. Kaikkia aloja koskeva hyvin tunnettu ongelmahan on nahoille kilpailutettu hinta, jolloin toimittaja on käytännössä pakotettu etsimään vaateilleen ja lisätöilleen heikkoa kohtaa sopimuksista. Tällaista sopimusta voisin kutsua riitainkubaattoriksi.

On tutkittu, että onnellisuus lisää onnekkuutta, eli tyytyväisellä ihmisellä käy flaksi; siksi hyvän ilmapiirin säilyttäminen on niin tärkeää eri toimijoiden välillä, sillä se vaikuttaa positiivisesti suoritukseen. Toimitussopimusten vastuunjakoja ja toimitusrajoja tulee tietty kunnioittaa, mutta joustot tietyissä kohdissa voivat olla omankin edun mukaisia. Pitää myös muistaa, että mikään sopimus ei ole täydellinen, varsinkin kun se koskee viranomaisluvitusta, jossa kaikkea ei voi ennakoida. Kummankin osapuolen pitää varautua muutoksiin ja toisen osapuolen auttamiseen. Muutosten käsittelyyn ja hinnoitteluun kannattaa jo sopimusvaiheessa panostaa ja huolehtia mm. siitä, että alihankkija ei häviä kiinteän hinnan saatuaan takavasemmalle, vaikka heitä tarvittaisiin vielä luvitusvaiheessa. Ikäväksi homma menee, jos lakimiehet ja vaadespesialistit alkavat määrätä hankkeessa tahdin. Heidän panostaan ja ammattitaitoaan en halua väheksyä, mutta kokemukseni mukaan, kun heidät täytyy kutsua paikalle, silloin on jo niin sanotusti kakka tuulettimessa.

Kahdenkymmenen Platom-vuoden jälkeen voin todeta, että meillä on hyvä osaaminen näissä asioissa. Tällä tarkoitan sitä, että meillä on takana mielenkiintoisia ja opettavaisia hankkeita, mutta ennen kaikkea meillä on huikeita osaajia. Kehitämme toimintaamme yhtiönä, jotta tämä osaaminen saadaan valjastettua parhaiten asiakkaitamme palvelevaan muotoon niin, että ydinvoimalisää voidaan pienentää. Se olisi kaikkien etu. Miten saamme osaamisen jaettua ja kehitettyä palvelujamme niin, että ne ovat relevantteja asiakkaillemme? Tässä on avainroolissa keskustelu, jota käydään asiakasrajapinnassa.

Lopuksi haluan vielä kunnioittaa AC/DC -laulu ja soitinyhtyeen sanoja mukaillen kaikkia Olkiluoto 3 hankkeessa mukana olleita: