20 vuotta Platomilla – Tarina rumasta ankanpoikasesta

Julkaistu 14.10.2021

Ei, minä en ole missään tapauksessa tarinan ankanpoikanen. Ankanpoikasella tarkoitan tässä sitä matkaa, minkä Platom on tehnyt niiden 20 vuoden aikana, joina olen ollut yhtiön palveluksessa. Itse lasken tuo ajanjakson alkaneen tosin jo yrityksen perustamisesta, sillä tulin silloin yhtiöön tekemään hommia tuntityösopimuksella. Varsinainen toistaiseksi voimassa oleva työsopimus allekirjoitettiin lokakuussa 2001, eli tasan 20 vuotta sitten. Toimitusjohtajan tehtävissä aloitin vuonna 2004.

Kun tulin yhtiöön töihin, meitä oli muistaakseni seitsemän työntekijää, ja toimintamme keskittyi vahvasti ruotsalaisten ydinvoimalaitosten jätteenkäsittelykonsultointiin, venäläisten voimalaitosten jäteasioiden kehittämiseen sekä lisensioidun vedenalaisen leikkausmenetelmän tuotekehitykseen. T&K oli ylipäätään merkittävässä roolissa alkuvuosina ja itsekin vietin suurimman osan työtunneistani vedenalaisen Omnicut- leikkausmenetelmän kehittämisessä yhtiön ”labrassa”, eli kellarissa. Hieman myöhemmin alkoivat UF6 autoklaavitoimitukset ja prosessimallinnusyhteistyö Fortum Nuclear Servicen kanssa. Erityisesti yhteistyö UF6 autoklaavien parissa on jäänyt elävästi mieleen, sillä siinä sana ”yhteistyö” oli oikeasti sitä. Tuettiin toinen toisiamme ja kaikki sovittiin yhdessä puhumalla tilanteen mukaan.

Yhtiön kasvaminen oli hidasta ja ”villeimpinäkin” kasvuvuosina rekrytoitiin korkeintaan kaksi uutta työntekijää – usein ei ensimmäistäkään. Vuodet eivät olleet veljeksiä keskenään varsinkin, kun projektivetoisen liiketoiminnan kysyntä ei ollut jatkuvaa. Tämän lisäksi sijaintimme ja asiantuntemuksemme asettivat meidät suomalaisten asiakkaiden silmissä eittämättä erittäin kapeaan marginaaliin. Tarjoamamme ratkaisut eivät olleet suurelta osin omiaan ratkaisemaan kovinkaan keskeisiä ongelmia, jolloin työmme lisäarvo oli myös kovin marginaalista. Asiaa ei varmasti edesauttanut näkyvyyden ja läsnäolon puuttuminen.

Nykyisyydestä tarkasteltuna on liki mahdotonta ymmärtää, että tuosta tilanteesta on aikaa vasta jokunen vuosi. Vuonna 2017, kun yritys oli selvinnyt vaikeasta ajanjaksosta, teimme päätöksen uudistua ja muuttua organisaationa. Kukaan ei ymmärtänyt varmaan ainakaan vuoteen, että mitä yritin saada aikaiseksi; kaikkein vähiten minä itse. Halu oli kova. Halu muuttaa pelikirja totaalisesti. Käynnistyi eräänlainen kulttuurivallankumous, mikä alkuun päästyään mylläsi yrityksen liki läpikotaisesti. Pelkästään yhtiön henkilöstömäärä yli kaksikertaistui kahdessa vuodessa. Jos vertaan tämän päivän Platomia siihen mitä olimme vain 4 vuotta sitten, en näe paljoakaan samankaltaisuutta. Yrityksen imago on muuttunut täysin ja brändiarvo on kasvanut aivan toisiin mittoihin. Olemme kasvaneet tärkeään rooliin kotimaisen ydinvoimateollisuuden tukemisessa enkä näe kehitykselle enää loppua.

Näin 20 vuoden jälkeen on upeaa todeta, että Platom on nyt vahvempi ja merkittävämpi toimija, kuin koskaan ennen sen olemassaolon aikana. Yritykseen jalostunut osaaminen on maailman huippua ja mikä tärkeintä, täysin keskeistä ja merkittävää lisäarvoa tuottavaa. Kaiken tämän kehityksen takana ovat ihmiset, platomilaiset, ja heidän palonsa kantaa kortensa kekoon puhtaan energiatuotannon puolesta. Olen sanoin kuvaamattoman ylpeä siitä, mitä olette saaneet aikaiseksi. Nyt on aika nousta siiville, sillä ne varmasti kantavat.

Miika Puukko
CEO

Miika Puukko